Postia Vellinkeittäjälle

vellinkeittaja@gmail.com

torstai 14. helmikuuta 2013

Onnellista Ystävänpäivää!

Ystävyys on kuin kukkamaa,
se pieniä ihmeitä kasvattaa!



tiistai 12. helmikuuta 2013


Vihertävää

Kiitokset anonyymille herättelystä! Kyllä täällä jo viljelyspeukalot syyhyävät ja perinteiseen alkuunkin on jo päästy eli versot vihertävät ikkunalaudalla. Äitini kierrätti minulle Viherpihan uusimman numeron, jossa opastettiin mm. versokasvatusta ja vinkattiin, mistä siemenistä noita herkkuja kannattaisi kasvatella. Ennen kuin muistin tarttua toimeen, kierrätin lehden innoissani jo ystävälle eteenpäin. Lukemastani jäi kuitenkin mieleen, ettät siemenet kannattaa kylvää taimimultaan, joka on kevyemmin lannoitettua kuin tavallinen kukkamulta ja sisältää juurtumista nopeuttavaa ja parantavaa humushappovalmistetta. Lehtijutussa vinkattiin myös, että herkullisia versoja tulee esimerkiksi parsakaalin ja punajuuren siemenistä (ja monesta muusta, niitä oli pitkä litannia, mutta eivätpä jääneet kaikki mieleen.)

Ostin  siis pussillisen taimimultaa sekä parsakaalin ja punajuuren siemeniä. Herneenversot ovat aiempina keväinä onnistuneet hyvin kuivatuista keittoherneistä, joten niitä en kalliissa siemenpusseissa ostanut, vaan kaivoin esiin keittiön kuivamuonaosastolta. Tein ostokset läheisessä Suuressa ja Kalliissa puutarhaliikkeessä ja kävikin niin, että etenkin parsakaalin versoista tuli varsin arvokasta syötävää. Pussi maksoi 4,30 € ja siemeniä oli tosi vähän. Nyt kun ovat itäneet, laskin versot (minulla tosiaan on ylimääräistä aikaa!) ja niitä on noin 40. Yhdelle versolle kertyy siis hintaa yli 10 centtiä, eikä yhdessä versossa aivan mahdottomasti ole syötävää. Kilohinta olisi varmasti päätähuimaava, mutta minulla ei ole vaakaa, joka punnitsisi jotain noin kevyttä. En riemastunut maustakaan, joten parsakaalit saavat jatkossa jäädä pois ohjelmasta. Punajuuripussista riitti ammennettavaa huomattavasti enemmän eli siemeniä jäi pussin pohjalle toistakin kylvöä odottamaan ja hintakin oli kohdallaan - koko pussi 0,39 €. Punajuuren versot ovat varsin maukkaita (maistuvat siis punajuurelta!) ja kauniita myös. Muutenkin kasvatuskausi lähti onnistuneesti käyntiin.







Vellinkeittäjän pikaohjeet versokasvatukseen:

Tarvikkeet: ruukkuja / vanhoja kakkuvuokia / maitopurkin alaosia (kasvatusastian pohja voi olla umpinainen), taimimultaa, siemeniä, muovipusseja tai tuorekelmua

1. Kylvä siemeniä tiheästi taimimultaan.
2. Peittele peittämistä tarvitsevat siemenet kevyesti mullalla. Jotkut, esim. herneet tarvitsevat valoa itääkseen, joten älä peitä niitä.
3. Kastele kevyesti.
4. Pujota astiat esim kaupan hedelmäpussiin tai laita tuorekelmua päälle. Jätä aukko, että pääsevät hengittämään.
5. Laita itämään lämpimään ja valoisaan paikkaan. Poista muovit päältä, kun siemenet alkavat itää.
6. Muista pitää multa tasaisen kosteana.
7. Nauti versoista silmänruokana + salaateissa ja leivän päällä.

Aiheesta lisää esimerkiksi täällä