Postia Vellinkeittäjälle

vellinkeittaja@gmail.com

perjantai 27. huhtikuuta 2012

Hetki julkisuudessa


Järjestin järkevämmän tekemisen puutteessa itselleni vähän jännitystä ja vaihtelua arkeen. Radio soi aika usein keittiön nurkassa, kun keittelen vellejä tai kuuraan kattiloita. TV:tä minun tulee vähemmän katseltua (paitsi pakolliset puutarhaohjelmat ja Idols), mutta radiota kuuntelemalla yritän pysyä mukana maailman menossa. Niin vanhaksi olen tullut, että useimmiten kuuntelen Ylen kanavia, siis maakuntaradiota tai Puhetta. Mainoksia ja muka-toimittajien höpinöitä en tahdo jaksaa, mutta joskus kuuntelen kaupallisista kanavista Groovea, joka soittaa paljon minulle mieluisaa kasarimusiikkia.

Viikko sitten kuulin, kun mainostivat yhdellä kanavalla kuulijoille tilaisuutta toimia puoli tuntia musiikkipomona eli valita muutaman biisin radiossa soitettavaksi. Illalla mainitsin tuosta miehelle ja hän heti kannustamaan, että laita vaan oma soittolista menemään... Niinpä sitten suitsait kyhäsin 5 biisin listan ja naksautin toiveet vetämään. Ajateltiin, että soittelevat radiosta ehkä viikkojen päästä, jos sittenkään, mutta kuinka ollakaan, jo seuraavana aamuna oli toimittaja langan päässä... Sitä seuraavana aamuna hän soitti uudelleen, jolloin ohjelma laitettiin purkkiin ja lähetys tuli ulos pari päivää sitten.

Nauhoituksen idea oli yksinkertainen: toimittaja pyysi perustelemaan jokaisen kappaleen valintaa ja sitten biisit laitettiin soimaan. Soittolistani oli seuraava:

1. Madonna: La isla bonita ("tämän tahdissa diskoiltiin jo 80-luvulla... Kepeää ja kesäistä...")
2. Zen Cafe: Aamuisin ("aika sovinnaistahan tämä elämä nykyisin on...")
3. Hurriganes: I will stay ("kuuluu usein puolison kotikonserttiohjelmistoon...")
4. Aki Sirkesalo & Lisa Nilsson: Mysteriet ("ihana kaksikielinen duetto")
5. Abba: Thank you for the music ("kiitos että sain toimia levypomona...")

Olihan se aikamoista kidutusta odotella ohjelman ulostulemista ja kaduin tuota päähänpistoa sata kertaa. Oman puheen kuunteleminenkin oli kauheaa, mutta tulipahan kerrankin radiosta puoli tuntia putkeen mieleistä musiikkia!

maanantai 16. huhtikuuta 2012

Ensin tutkitaan ja sitten vasta...


Meillä kävi eilen ruokavieraita. Olemme ystäväperheenä nigerialaiselle opiskelijapojalle ja tapaamme häntä säännöllisen epäsäännöllisesti, useimmiten ruuan äärellä. Eilen poika tuli taas meille lounaalle yhdessä tyttöystävänsä kanssa ja aevosalamasta (savoa, tarkoittaa älynväläystä) päätin kokata meille ja heille lasagnen. Löysin Pastanjauhannan blogista alun perin Ruokalassa julkaistun, herkullisuutta huokuvan reseptin, ja sitten vaan padat porisemaan.

Minulle on käynyt ennenkin jotain eilisen kaltaista: kokkaukset onnistuvat yleensä melko hyvin, mutta minulla on vaikeuksia pysyä taimissa eli suomeksi sanottuna aikataulut tahtovat pettää. Joko kuvittelen itseni todellista nopeammaksi tai sitten reseptistä löytyy vasta kokkauksen tiimellyksessä maininta tyyliin: "pidä kylmässä muutama tunti" tai "valmista täyte edellisenä päivänä"...Yhtenä joulupäivänä vieraat istuivat pöydässä tuntikausia ennen kuin uunivanhuksemme suostui paistamaan kalkkunan kypsäksi. Ruuan odottelu oli kyllä ihan rattoisaa ja rentoa, kiitos hyvän seuran ja riittävän määrän viiniä.

Eilisen ajoitusongelman aihetti se, että ohje tuli luettua turhan kursorisesti.. Nuoret oli kutsuttu aterioimaan klo 13 ja klo 12.30 luin ohjetta siihen kohtaan missä kehotettiin hauduttamaan bolognesekastiketta 1-2 tuntia... Lasagnesta tuli kuitenkin hyvää ja se hävisi nopeasti parempiin suihin, vaikka en ehtinyt / malttanut tuota soosia niin kauan haudutella.

Tästä lähtien laitan lasagnekastikkeeseen aina reilun lorauksen punaviiniä, se antoi ihanan syvyyden paistoksen makuun. En löytänyt kaupasta tuorepastalevyjä, vaan käytin kuivattuja. Myös sellerin ja parmesanin jätin pois ruokailijoiden makurajoitteiden takia. Muuten noudattelin ohjetta:

Lasagne Bolognese

  • bolognese-kastiketta
  • 400 gtuorepastalevyjä
  • bechamell-kastiketta
  • mozzarellajuustoa

  • Bechamel-kastike:
  • 60 gvoita
  • 50-60 gvehnäjauhoja
  • 1 lkulutusmaitoa
  • raastettua muskottipähkinää
  • suolaa
  • Bolognese-kastike:
  • 3-4 rkloliiviöljyä
  • 400 glaadukasta jauhettua naudanlihaa
  • 1keskikokoinen sipuli
  • 2-3kynttä valkosipulia
  • 500-700 gmurskattuja tomaatteja tai tomaattimurskaa eli polpaa
  • 1porkkana
  • 1varsiselleri
  • 2lihaliemikuutiota
  • 2 dlpunaviiniä
  • 2-3 rkltomaattipyreetä
  • ripaus chiliä
  • 1-2 rklkuivattua basilikaa
  • mustapippuria
  • suolaa
  • 1 rklvoita
  • 50-100 gparmesaaniraastetta

Valmistusohjeet:

Bechamel-kastike
Kuumenna maito kiehuvaksi. Sulata voi kasarissa. Lisää jauhot. Anna kiehahtaa pari minuuttia, mutta varo, ettei seos ruskistu. Lisää kuumennettua maitoa pikkuhiljaa koko ajan sekoittaen. Anna varovasti kiehua muutama minuutti, mausta muskotilla ja suolalla.
Bolognese-kastike

Laita öljy valurautapannuun tai padan pohjalle. Lisää jauheliha ja ruskista. Jos teet tämän isossa padassa, kuten suosittelemme, riittää voima kunnon ruskistamiseen kerralla ja voit hauduttaa kastikkeen samassa astiassa. Nosta ruskistettu liha pois, kuullota pieneksi pilkotut sipulit ja freesaa (myös pieneksi pilkotut) porkkanat ja sellerit. Laita kaikki samaan pataan. Lisää murskatut tomaatit, viini, tomaattipyree, chili, basilika ja mausta. Anna kiehua miedolla lämmöllä tunnin, kaksi. Lisää nestettä (tomaattimurska tai vettä), jos tarpeen. Kastikkeen tulee olla hyvin notkeaa.

Valmista pasta ohjeen mukaan levyiksi. Jätä levyt pyyhkeiden alle lepäämään. Voitele vuoka voilla. Kaada valkokastiketta vuokaan alimmaiseksi. Levitä ensimmäinen kerros jauhelihakastiketta. Sen päälle valkokastiketta. Sitten pastalevyjä, jauhelihakastiketta, mozzarellasiivuja, valkokastiketta jne. Pastalevyjä pitää olla ainakin viisi kerrosta. Päällimmäiseksi levitä valkokastiketta ja vielä reilusti parmesaania.

Parmesaania kannattaa levittää myös pariin väliin alempana. Anna muhia 200 asteisessa uunissa puolisen tuntia. Jos jostain syystä teet lasagnen valmiista levyistä, kokeile niiden esikeittämistä pehmeäksi, saat mehevämmän lopputuloksen. Mutta muista, että ne mielellään tarttuvat toisiinsa.

perjantai 13. huhtikuuta 2012

Kevään ensi kukkaset

Pitkälliseltä tuntuu kevään tulo tänä vuonna. Viime viikolla tuli vielä lunta 20 cm parin päivän aikana ja uhosta huolimatta oli lumikolaan vielä kerran (toivottavasti viimeisen) näillä lumilla tartuttava. Tuntuu että takavuosina lumet ovat humahtaneet pois muutamassa päivässä, mutta tämäntalvinen lumi on paljon hitaastisulavampaa sorttia. On kyllä mahdollista, että päivien ja viikkojen rytmiikan vaihdos verrattuna aikaisempiin keväisiin eli kaikenlainen slow-meininki, mukaanlukien mahdollisuus seurata intensiivisesti kotipihan lumitilannetta, tekee mentaalitasolla kaikesta vähän todellista hitaampaa.

Ja onhan tuolla pihamaalla jo eloa! Ovat ne sitten urheita, kun tunkevat routaisesta maasta kohti valoa.




Laitoin ne ihanat tsinniat nyt multaan ja totesin taas, kuinka älytön määrä kasveja tulee yhdestä pussillisesta siemeniä. En ole laskenut niitä vielä, mutta silmämääräisesti arvioiden sanoisin, että taimia on satoja... Kohta ne pitäisi koulia eli kehitellä kaikille jonkinlaiset kipot ja valoisaa tilaa... Kukkapenkkiinkin on luvassa ahtautta, jos noista edes joka toinen selviytyy sinne asti.

Vein ystävälle tuliaiseksi Jamie Oliver -paprikan taimen ja sain vastalahjaksi 4 kesäkurpitsaa. Paprikatkin ovat melko hyvässä kasvussa, mutta eivät yhtä pitkällä kuin kurpitsat. Minusta näyttää, että niissä on jo kukan nuppuja - voiko olla totta? Pitää etsiä niille reilunkokoiset ruukut ja voimakasravinteista multaa, niin kohta ehkä saadaan jo satoa!










torstai 5. huhtikuuta 2012

Munapühaa!


Munapula näkyi vakikaupassani, sillä hyllystä  ei löytynyt kellokeskiviikkona yhtään luomumunaa. Sen verran kettutyttöä minussa on, että en osta ahtaissa häkeissä kituvien kanojen munia. Onneksi vanhempani kävivät kylässä ja toivat tullessaan rehellisiä maalaismunia pikkuisesta kanalasta. Nuo onnellisten kanojen munat ovat kaikki suloisen erikokoisia ja niiiin maukkaita - ja pelastivat meidät nyt pääsiäisen munattomuudelta.

Pääsiäisviikon kunniaksi kaivoin taas esiin Heli Laaksosen ja Markku Haapion (2005) kirjoittaman Munakirjan, jonka sain ystävältä lahjaksi kun täytin taannoin vuosia. Kirja esittelee munan filosofiaa, fysiologiaa, etymologiaa, munarunoutta, -ruokia ja -juomia - ja tietenkin munan juhlaa, pääsiäistä.

Tiesitkö sinä seuraavat asiat munasta ja pääsiäisestä? Minä en, ennen kuin (t)avasin Munakirjan:

- pääsiäismunan sisältä löytyvä yllätys symboloi pääsiäisaamun ylösnousemusta, kun naiset kohtasivat iloisen yllätyksen eli Jeesuksen tyhjän haudan

- Simon Kyreneläinen oli kananmunakauppias, joka auttoi Jeesusta kantamaan ristiä Golgatalle. Kun kauppias palasi takaisin munakojulleen, kaikki hänen kananmunansa loistivat sateenkaaren väreissä. Hautalöytöjen perusteella munia on värjätty ja koristeltu jo tuhansien vuosien ajan.

- muna oli saksilaisen kevään, hedelmällisyyden ja maanviljelyksen jumalattaren Easin symboli. Easin kunniaksi vietettiin jo kivikaudella pääsiäisen alkumuotoa kevätpäiväntasausta (tästä juontaa englannin Easter)

- Eestissä pääsiäistä kutsutaan kansanomaisesti munapühaksi


Vellinkeittäjä toivottaa kaikille munarikasta, rauhallista ja rentouttavaa pääsiäistä!