Keitot keitettiin
Keitot ovat helppoja ja edullisia arkiruokia ja niitä on tullut viime aikoina aika paljon keiteltyä. Keitoissa on myös se etu, että harvoin edes minä ja mieheni jaksamme syödä koko kattilallista samana päivänä, vaan siitä riittää yleensä syötävää seuraavallekin lounaalle. Alkuviikosta keitimme kahdenlaista soppaa oikein reseptistä: chorizo-keiton (viralliselta nimeltä lämmittävä peperonatakeitto)  ohje löytyi Valion lehtisestä ja täältä ja tulinen kalakeitto miehen arkistoista.  Molemmat keitot ovat vähän normisopasta poikkeavia ja oikein maukkaita. Kirjaan ohjeet tähän, jos joku vaikka haluaa kokeilla:

Tulinen kalakeitto:
Oliiviöljyä
1 rkl punaista chilijauhetta
1,2 l vettä
1 iso sipuli
2 kalaliemikuutiota
0,5 dl tomaattipyreetä
ripaus cayennepippuria
10 perunaa
1 iso porkkana
400 g seitä
1 prk ranskankermaa

Kuumenna oliiviöljy kattilassa ja kiehauta siinä chilijauhe ja silputtu sipuli. Lisää vesi, kalaliemikuutiot ja tomaattipyre. Kiehauta ja lisää cayennepippuri. Lisää perunat ja porkkana ja keitä noin vartti. Lisää seipalat ja anna kiehua vielä 10 min. Lisää lopuksi ranskankerma, kiehauta ja tarkista maku.

Chilijauheen määrä tuntui hurjalta ja rehellisesti sanottuna vähän pelkäsin että keitosta tulee sen takia syömäkelvotonta... Mutta toisin kävi, maku oli oikein tasapainoinen, eikä yhtään liian tulinen. Chilijauheiden tujakkuuksissa on kuitenkin eroja, joten kannattaa käyttää omaa harkintaa maustamisen suhteen, ettei tule liian huimia makuyllätyksiä.



Lämmittävä peperonatakeitto (tämä siis Valion koekeittiön ohje):
100 g voimakkaan makuista makkaraa, esim chorizoa (sitä käytimme)
1 purjo
2-4 valkosipulin kynttä
3 paprikaa (punainen, vihreä, keltainen)
1 tlk paseerattua tomaattia
2 rkl tomaattipyreetä
7 dl vettä
1 rkl sokeria
1 prk Valion maustettua Mustapekka-ruokakermaa

Pinnalle: tuoretta basilikaa (emme laittaneet, koska unohtui ostaa)

Poista makkarasta mahdollinen kuori ja leikkaa makkara aivan pieniksi kuutioiksi. Ruskista kuutiot kattilassa kevyesti omassa rasvassaan. Lisää joukkoon hienonnettu purjo, valkosipulin kynnet ja kuutioidut paprikat. Lisää paseerattu tomaatti, tomaattipyree ja vesi. Mausta. Anna kiehua noin 5 minuuttia. Lisää ruokakerma ja anna kiehahtaa. Anna hautua kannen alla 5-10 minuuttia.

Tein tätä keittoa kerran keskitalvella ja söin pitkän ulkoilureissun päälle. Oli älyttömän hyvää ja lämmittävää silloin, mutta maistui kyllä nyt keväälläkin. Chorizo antaa tosi vahvan maun keittoon. Edellisellä kerralla käytin Musta Pekka -ruokakerman sijasta ihan tavallista ruokakermaa ja silläkin tavoin keitosta tuli oikein makoisaa.

Yhtenä yönä mieleeni tuli makkarasoppaan liittyvä vanha loru, jonka olen joskus lapsena kuullut. Yllättäen muistinkin sen kokonaan:

Maanantaina makkarat tehtiin
tiistaina tikut vuoltiin
keskiviikkona keitto keitettiin
torstaina tupaan kannettiin
perjantaina perheelle annettiin
lauantaina liemi latkittiin
sunnuntaina suut pyyhittiin

Toilettimatkailua
Olen pitkään tykännyt kartoista sekä hyötykapistuksina että sisustuelementteinä. Täytyi oikein ruveta pohtimaan, mikä niissä on alkanut kiehtoa. Maantieto ei ollut koulussa lempiaineitani, enkä muista lapsena innostuneeni karttakirjojen selaamisesta. Olen surkea suunnistaja, joten kartoista on harvemmin ollut minulle käytännön hyötyä - paremmin olen päässyt perille kysymällä. Nykyisin kaivan ala-asteella saamani Peruskartaston esiin, kun vastaan tulee paikkakunta tai maa, jonka sijainnin haluan selvittää. Hyötynäkökulman lisäksi karttojen kuviot ja värimaailma ovat alkaneet hivellä silmääni ja mieltäni. Tällä hetkellä, kun matkailu kotikaupungin ulkopuolella on melko harvinaista, tuntuu karttojen katselu melkein terapeuttiselta.

Muutama kesä sitten ostin miehelle synttärilahjaksi vanhan tavaran kaupasta karttapallon, jonka joku Mikko on joskus, epäilemättä viime vuosituhannen puolella, saanut  ukilta ja mammalta (karttapallon jalassa on nimilaatta tästä todisteena), ja joka päätyi sitten meidän lipastomme päälle.

Idea isosta kartasta alkoi vaivihkaa itää takavuosina, kun asuin kerrostaloasunnossa, jonka ikkunasta näkyi toinen kerrostalo - ja pimeän aikaan tuntemattomien ihmisten valaistuja koteja. Erään asunnon takaseinää  peitti suurikokoinen kartta ja minusta se näytti sairaan hienolta. Mietin tuolloin, että lakkautetuista kyläkouluista tai vanhan tavaran liikkeistä varmaan  löytyisi ostettavaksi sellaisia rullalle meneviä vanhoja koulukarttoja, joista olen itsekin aikoinaan opetellut Suomen vesistöt ja rajanaapurit. En kuitenkaan koskaan alkanut aktiivisesti tuollaista seinälle ripustettavaa kaunotarta etsimään, vaan niin kuin monet muutkin projektini, karttaideakin vaati vuosien hauduttelun ennen kuin aika, paikka ja tilanne olivat sille suotuisat. Tapiseerasimme siis vessan seinän Euroopan kartalla!

Hauska ja täyteläinen lempikukka

Sain pitkästä aikaa täytettäväkseni ystävä-kirjan käydessämme kyläilemässä miehen kummitytön luona. Minullakin oli pikkutyttönä useampi vastaavanlainen kirja, johon ystävät ja kaverit kävivät vastaamassa erinäisiin kysymyksiin, kuten "hartain toiveesi?" tai "unelma-ammattisi?". Nyt vuosikymmenten jälkeen kirjoja on toisinaan hauska selata ja lukea 1980-luvun alaluokkalaisten haaveista ja suosikeista. Aika monen haaveena on ollut ulkomaille matkustaminen ja pojat ovat haaveilleet rekkakuskin tai lentäjän ammatista ja tytöt eläinlääkärin työstä. Ainakin osa haaveista lienee toteutunutkin. Voisi kuvitella, että nykyajan lasten ammattitoiveet eivät ole noista radikaalisti muuttuneet, harva kai nykyäänkään nimeää toiveammatikseen after sales coordinatoria tai johtavaa asiantuntijaa.

Takaisin itse asiaan: kummitytön ystävä-kirjassa kysyttiin mm. lempiruuan, -elokuvan ja -vuodenajan lisäksi lempikukkaa. Ensin ajattelin, että vastaan tyyliin "kaikki tulppaanista takiaiseen", mutta sitten aloin miettiä tarkemmin - ja vastasin, että tsinnia. Tutustuin tuohon ihanaan kasviin vasta pari kesää sitten, kun sain ystävältä muutaman taimen. Oppineitten kukkanakin tunnettu tsinnia on tosi kaunis, ymmärtääkseni yksivuotinen kasvi (tsinniaa esiteltiin kyllä yhdessä perennakirjassa, mutta en oikein usko sen monivuotisuuteen). Kukat ovat upeita -  yksivärisiä ja monenvärisiä, erilaisia väriyhdistelmiä, kerrottuja ja yksinkertaisia. Istutin saamani taimet silloin takapihalle, mikä oli suuri moka; ne olisi ehdottomasti pitänyt laittaa paraatipaikalle cottage gardeniin, niin upeita ne olivat.


Viime kesänä etsin tsinniaa taimimyymälöistä, mutta turhaan.  Tänä keväänä yritän kasvattaa taimet itse, ja  löysinkin jo  iso-tsinnian siemeniä puutarhakaupasta. Pussin takana kukkaa luonnehditaan mm. näin: "hauska ja pitkään kukkiva kesäkukkaseos. Jäykkävartinen ja pystysuora, sen päässä yksi tai useampia täyteläisiä kukkia - - - värikäs lisä kukkapenkkiin ja ruukkuun..." Voi, kun kasvatus onnistuisi!

Puutarhaunelmissa


Lumi hupenee melkein silmissä, mutta eihän tuonne pihalle pääse kuokkimaan vielä aikoihin. Myös tv:n puutarhaohjelmat antavat vielä odottaa itseään. Kävin tsekkaamassa, millaista aiheeseen liittyvää ohjelmaa tv tänä suvena lähettää. Pettymyksekseni viime kesien ehdottomasti korkeatasoisinta ohjelmaa TV1:n Puutarhaunelmia ei löydy tarjonnasta. Tuossa kotimaisessa ohjelmassa todelliset asiantuntijat neuvoivat kotipuutarhureita huolella ja keskittyneesti ja ohjelma oli kaikin puolin laadukkaasti toteutettu. Samaa ei voi sanoa kaikista kaupallisten kanavien ohjelmista. Moni ohjelma on mielestäni silputtu liian pieniin osiin - puolen tunnin ohjelmassa rakennetaan terassia, suunnitellaan kukkapenkkiä, torjutaan tuholaisia ja kokataan. Toinen vaihtoehto on, että koko piha pistetään uusiksi yhden lähetyksen aikana. Don't like. Mutta... kyllä näistäkin löytyy silti varmasti katseltavaa pahimpaan poltteeseen.

Fiilistelyn vuoksi muutama männäkesinä otettu kuva etupihamme cottage gardenista:

Kevätvuohenjuuri

Harjaneilikka

Kuokkala-luumu

Puutarhaprinsessa

Rohtoraunioyrtti

Suikeroalpi 

Pienviljelyä

Vellinkeittäjän on saatava viimeistään helmi-maaliskuussa sormet multaan. Viljely on tila- ja taito-ongelmien vuoksi hyvin pienimuotoista, mutta nautinto sitäkin suurempaa, kun jotain vihreää alkaa purkeista versoa. Tämän vuoden viheraskareet käynnistyivät paprikan viljelyllä. Ostimme viime kesänä puutarhakaupasta Jamie Oliver -merkkisen paprikan, jota kasvattelimme terassilla. Se teki muutaman pitkulaisen, oranssinvärisen paprikan. Keräsin noista paprikoista siemeniä talteen ja kuivattelin niitä syksyllä talouspaperin päällä (ja säilytin sitten talven yli pienessä muovikipossa mikroaaltouunin päällä - luvassa voi olla siis säteilevää satoa). Helmikuussa laitoin siemenet taimimultaan ja eilen koulin 7 tainta, kunkin omaan turvepottiinsa. Kai ne olisi voinut laittaa kerralla  jo isompiinkin ruukkuihin, mutta riittääpähän puuhaa, kun liittää viljelyyn extravaiheita. Puutarhakirjallisuuden mukaan paprikan taimet on latvottava 15 cm:n korkuisina, jolloin niihin jää 3-4 oksaa ja sadon pitäisi olla taattu... Palaamme asiaan, kun (jos) pääsemme viljelyssä sinne asti.

Ystävän vihjeestä olen kasvattanut myös auringonkukan versoja. Ne ovat tosi maukkaita, niin kuin herneen versotkin, ja älyttömän helppoja kasvattaa. Laitoin vaan taimimultaa astioihin - hyvä, jos olisi reiät astian pohjassa, minä kylvin umpinaisiin vanhoihin kakkuvuokiin- sitten kastelin mullan kevyesti ja kylvin siemenet pintaan. Pikkuisen heittelin multaa vielä siementen päälle.  Kylvös on pidettävä itämisvaiheessa kosteana, mutta varottava homehtumista. Auringonkukat versoivat parissa päivässä ja herneet vähän hitaammin, mutta viikon sisällä nekin. Itäisivät varmaan vieläkin nopeammin, jos siemeniä malttaisi liottaa vedessä hetken ennen kylvämistä. Valkosipulin versot ovat seuraavana ohjelmassa: kynnet vaan multaan ja herkullista satoa odottelemaan. 

Soittajalle soppaa


Kotiruuasta tulee usein yllättävän hyvää (ite oon ihteeni kiittäny ja aina on kiitosta riittäny), etenkin jos viitsii harrastaa suunnitelmallisuutta eli etsiä ja lukea resepti ja tehdä tarpeelliset hankinnat. Toinen kelvollinen vaihtoehtohan on kokata näppituntumalla. Niitä päiviä varten yritän pitää kaapeissa aina seuraavia melko hyvin säilyviä ruokatarvikkeita:

- tomaattimurskaa
- ruokakermaa
- pastaa
- porkkanoita
- perunoita
- sipulia
- valkosipulia
- tonnikalaa
- kasvislientä
- ruokaöljyä
- mustapippuria, suolaa (muitakin mausteita yleensä löytyy, mutta noilla kahdella pärjää hyvin)

Näitä aineksia luovasti yhdistelemällä kyhää kätevä emäntä monenlaista soppaa ja soosia.

Sitten tämän päivän soppamenuun. Jääkaapin ovesta löytyi muutaman viikon takainen Keskisuomalaisen ruokajuttu (Mervi Pasanen kirjoittanut) ja juttuun liittyen muutama keittoresepti. Valmistin reseptistä bataattikeiton itselleni ja miehelle. Maku miellytti molempia, tässäpä ohje Vellinkeittäjän blogivieraillekin:

Bataattikeitto (neljälle)

1 l kasvislientä fondista tai kuutiosta
1 sipuli
1 iso bataatti
3 porkkanaa
2 dl ruokakermaa
suolaa, mustapippuria
ripaus chiliä

päälle: turkkilaista jugurttia + paahdettuja pinjan- tai kurpitsansiemeniä (siemenet jäivät minulta pois, mutta jurgurtti tasapainotti keiton maun mukavasti)

1. Kuori ja paloittele sipuli, porkkanat ja bataatti. Keitä kypsiksi kasvisliemessä.
2. Soseuta sauvasekottimella ja mausta.
3. Lisää keittolautasen päälle turkkilaista jugurttia (+siemeniä).


Keväisen keltainen keitto toi ruokapöytään myös silmäniloa!

Hernarilla hidastelua

Teen kerran talvessa vanhanaikaista hernekeittoa ja eilen oli se päivä. En jaksa aina suunnitella ruuan laittamista, vaan etenkin kun kokkaan arkisin lähinnä itselleni, ruokaideat syntyvät usein "mitä kaapista löytyy" -periaatteella ja tärkeää on, että ruoka valmistuu mahdollisimman nopeasti. Hernaria ei voi ihan sillä meiningillä tehdä, koska herneet on laitettava likoon edellisenä päivänä ja sitten keiteltävä soppaa hellalla tuntikausia.  Onkohan hernekeitto sitten slow foodia eli hidasta ruokaa, josta nykyisin paljon puhutaan? Vaikka slow food -ideologia on saanut alkunsa pikaruuan vastustamisesta, ei  se tarkoita oikeasti kuitenkaan  sitä, että ruuan tekemisen pitää kestää ikuisuuden. Slow foodin periaatteena on mm. se, että ruuasta nautiskellaan hitaasti ... siinä onkin vielä opettelemista, sillä hernesoppakin hävisi varsin äkkiä parempiin suihin. Muita hitaan ruuan kulmakiviä ovat mm. hyvät raaka-aineet, hyvä seura ja oman maan ruokakulttuurin vaaliminen. Nämä kriteerit täyttyivät hernerokkapäivänä kiitettävästi.

Lisää tietoa ruualla hidastelusta täältä . Kiitos tutuille ladyille, jotka ovat luoneet sisällön tälle sivustolle!

Blogin nimestä

Nimen antaminen blogille osoittautui melkein yhtä vaikeaksi kuin kaikin puolin sopivan nimen löytäminen lapselle. Keksin kyllä sujuvasti monta kuvaavaa nimeä blogilleni - nimilistan kärjessä olivat mm. Ihan pihalla, Satoi tai paistoi, Piha ilman sadettajaa ja  Marttahenkinen.  Kolme ensimmäistä kaatuivat siihen, että jotkut olivat olleet yhtä nokkelia ennen minua ja napanneet jo nuo kaikki nimet omille blogeilleen sellaisina tai niin samankaltaisina, etten voinut / kehdannut niitä käyttää. Marttahenkinen oli ensimmäinen mieleen tullut nimi varmaankin siksi, että kuvasin  tuolla luonnehdilla itseäni, kun etsin taannoin puolisoa (hedelmällisin seurauksin) nettitreffifoorumilta. Koska en ole Marttaliiton jäsen, vaan marttuus on enemmän mielentila, en tohtinut tuotakaan nimeä julkisten tekstien otsikoksi antaa. Joka toiselle kuoppaa kaivaa -nimi kävi myös mielessä, mutta sopisi paremmin mieheni blogille kuin omalleni.

Vellinkeittäjä viittaa nimenä enemmän tupa- kuin pihahommiin, mutta käsite laajenee Unto Eskelisen (1997) kirjoittamassa savon kielen sanakirjassa  Tavvoo savvoo "miesten antamaksi leikilliseksi nimitykseksi vaimosta". Synonyymeja vellinkeittäjälle ovat rieskantekijä, leiväntekijä, sukanparsija ja selänpesijä.

Lupaus keväästä

Elohopea kiipesi tänään iltapäivällä varjonkin puolella neljään lämpöasteeseen. Vaikka puutarha uinuu vielä talviunessa, on lämpötilan lisäksi muitakin keväänmerkkejä ilmassa. Linnut ovat pitkän kaamoshiljaisuuden jälkeen intoutuneet taas laulamaan ja lähimetsikön tuttu asukas, palokärki, on myös aloittanut kevätmenonsa eli ahkeran hakkaamisen. Ja räystäät tippuu!

Maaliskuun ja uuden blogin kunniaksi nappasin puutarhasta tänään pari kevätaurinkoista kuvaa