Ålands pannkaka

Leivon aika usein pannaria, koska se syntyy tosi helposti ja koska kotoa löytyy siihen yleensä aineet. Usein jalostan sitä mitä-kaapista-sattuu-löytymään -meiningillä ruokaisemmaksi eli heittelen sekaan esim. ohrajauhoja + kinkkua / juustoa / nakkia / vihanneksia... Sellaisena siitä saa jonkunmoisen ateriankin.

Kerran tein Ahvenanmaan pannukakkua, jota muistelen Tyyne-mummuni joskus lapsuudessani leiponeen ja jota olen syönyt myös autenttisessa ympäristössä, Ahvenanmaan saarilla (voi, siellä on niin kaunista. Tänään kuulin radiosta Myrskyluodon Maijan ja olin ajatuksissani meren äärellä). Kerran sitä pannaria siis kotona leivoin ja siitä lähtien mieheni on siitä unelmoinut. Tänään täytin hänen toiveensa ja leivoin tuota vähän eksoottisempaa pannaria. Valmistukseen on varattava vähän enemmän aikaa, mutta on se hyvääkin. Tässä ohje teillekin, jokseenkin suoraan Valion nettisivuilta:

Ahvenanmaan pannukakku (uunipellillinen)
1 l maitoa
1 dl mannasuurimoita
0,5 dl sokeria
1 tl kaardemummaa
75 g voita
1 tl suolaa
3 munaa 2 dl vehnäjauhoja

Valmistus:

1. Kuumenna maito kiehuvaksi. Vispaa mannasuurimot joukkoon ja keitä 5 minuuttia.  
2. Sekoita sokeri ja kaardemumma keskenään ja lisää seos kattilaan.
3. Lisää voi. Laita levy pois päältä, peitä kattila kannella ja anna hautua puolisen tuntia.
4. Vatkaa munien rakenne rikki ja lisää ne haaleaan puuroon. 
5. Lisää vielä vehnäjauhot ja sekoita taikina tasaiseksi.
6. Vuoraa uunipelti leivinpaperilla ja paista 200-asteisessa uunissa n. 35-40 minuuttia.

Nautiskelimme vadelmahillon kanssa. Kermavaahto olisi varmaan piste i:n - tai se pieni mollukka a:n - päälle!

Valoa päin! Valoon!

Radio Suomen Aristoteleen kantapää -ohjelmassa (hieno ohjelma, maksan mielelläni Yle- niin kuin kaikki muutkin veroni, kun saan niille laadukasta vastinetta) kerrottiin tänään, että Heikin päivän aikaan karhu kääntää kylkeään. Heikki vietti nimipäiviään eilen ja Vellinkeittäjäkin päätti nostaa päätään jollei ihan talviunesta niin blogihorroksesta ainakin.

Aristoteleen kantapäässä kerrottiin myös, että kansanperinteen mukaan talvenselkä taittuu jo samaisena Heikin päivänä. Hurraa! Päivän huomaakin jo selvästi pidentyneen, mutta kävin silti epäilemään, ollaanko jo tosiaan edetty niin pitkälle. Kirjahyllystä löytyi melkein lukematon Kai Linnilän ja Seppo Saraspään Punainen tupa ja perunamaa - Rikkaan arjen allakka (2000), josta löytyikin lisävalaisua talventaittumisen ajankohtaan:

Loppiaisesta käynnistyvät niinsanotut härkä- eli selkäviikot. Selkä on talven pitkän kaaren laki, joka em. opuksen mukaan katkeaa vasta helmikuussa. Lounaissuomalaisten talvenselkä taittuu kynttilänpäivänä eli 3.2. ja hämäläisten vasta Sipinä eli 15.2. Liekö meidän keskisuomalaisten ajatus pahimman talven loppumisesta lähempänä ensin mainittua, koska ainakin isäni suusta olen kuullut  "kevättä kynttelissä" -maininnan kymmeniä kertoja, siis aina tammikuun vaihtuessa helmikuuksi. Minulle sopivat oikein hyvin kaikki vuodenaikamme, mutta kyllä valoa kohti on aina hyvä vaeltaa.

Tällainen oli kotipihan valaistus talvipäivän seisauksen aikaan  kolmen maissa iltapäivällä. Sininen hetki.