Postia Vellinkeittäjälle

vellinkeittaja@gmail.com

sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Hyvä on hiihtäjän hiihdellä

Hiihtolomaviikko - jee! Tein hiihtolupauksen eli hiihtoloman jokaisena päivänä harrastan viikon nimikkolajia. Muutaman hiihtolenkin olen näillä lumilla jo tehnytkin ja jotenkin tuo ikuisuuden vanha (Tero Viljasen artikkelin mukaan Skandinaviasssa on kalliopiirroksia, joilla hiihtämistä on dokumentoitu ajalta 4000 eKr) laji puhuttelee mieltäni ja kehoani. Olen monessa asiassa melko vanhanaikainen, ehkä mieltymys liittyy siihen. En myöskään koskaan saanut traumoja lapsuuden hiihtokisoista, vaikken niissä tainnut kaksisesti pärjätäkään. Olen siis aina tykännyt hiihtää, perinteisellä tyylillä. Viime päivinä olen pohtinut, tekisinkö loikan ja yrittäisin opetella vapaan tyylin. Pitää tutkia Youtubea, sieltähän löytyy nykyisin ohjeet lajiin kuin lajiin -mies on opetellut mm moninaisia kitaransoittotekniikoita sivuston videoiden avulla.




Hiihto on terveellinen harrastus, mutta kuinka terveellinen? Päätin ottaa selvää ja kertoa Vellinkeittäjän kavereillekin.

1. Monipuolisuus
Maaston vaihtelevuus ja moninaiset keliolosuhteet tekevät lajista monella tapaa muuntautuvan. Ylämäessä hikoiluttaa ja hengästyttää, alamäessä pääsee palautumaan (jos ei pelkää koko ajan kaatumista ja uskaltaa päästellä rennosti). Pienellä pakkasella ladut ovat yleensä liukkaimmillaan, nollankelissä voi käydä meno nihkeäksi, jos lumi tarttuu urakalla suksen pohjaan kiinni. Liian kovalla pakkasella keuhkot joutuvat koville. Onneksi vauhtia voi säädellä kelin, maaston, kunnon ja fiiliksen mukaisesti. Kunnonkohottamisessa pätee vanha PPP-sääntö eli "pitää pystyä puhumaan".

2. Tärkeät  hommissa
Jalat, hartiat, käsivarret, selkärankaa tukevat ja liikuttavat lihakset, sydän-, verenkierto- ja hengityselimet tekevät kaikki sulassa sovussa ja tehokkaasti hommia ladulla. Keho vahvistuu ja kroppa kiittää!

3. Kalorit pala(a)vat
Tunnin hiihtolenkillä 70-kiloinen henkilö polttaa n 700 kaloria. Uinti kuluttaa energiaa yhtä tehokkaasti, mutta esim kuntosaliharjoittelu ja reipas kävely huomattavasti vähemmän. Hiihtolenkin päälle kyllä ruokakin maistuu!

4. Luonnossa liikkumisen hyödyt
Mieli virkistyy ja rentoutuu, unen laatu paranee ja jopa masennusoireiden on todettu hellittävän kun liikutaan raittiissa ilmassa, luonnon helmassa.  Jo 20 minuutin oleskelu luonnossa alentaa verenpainetta ja vähentää stressihormonien määrää! Olen huomannut hiihdon terapeuttisen ja rauhoittavan vaikutuksen - pienet ja isommatkin angstit jyräytyvät hiihtohurmoksen alle.

Ainoa huono puoli, minkä hiihtämiseen voi liittää, on riippuvuus tai voi sitä hiihtohulluudeksikin sanoa. Ystävä totesi viime talvena tyhjentäväsi (olimme jälleen kerran iltamyöhällä luultavasti pururadan viimeiset menijät)  että "voisin hiihtää vaikka aamuun asti"...



Suksimisiin!


Lähteet:
http://www.hyvaterveys.fi/artikkeli/liikunta/talviliikunta_hoitaa_terveytta
http://kuntoonluonnossa.fi/tarinamme/tutkittua-tietoa/
www.terve.fi/liikkumisen-monet-muodot/maastohiihto-monipuolinen-teholaji
www.tohtori.fi
Viljanen, T 2011. Hevoskuuri hiihdon historiaan tutustumassa. http://www.kestavyysurheilu.fi/hiihto/240-hevoskuuri-hiihdon-historiaan-tutustumassa

keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Siivouskiksejä



Joulun alla sain tiedon ihmeellisen siivoustuotteen olemassaolosta (tänään toisestakin, siitä vähän alempana). Ystäväni koti on aina kiiltävän puhdas ja lopulta syykin siihen paljastui. Ahkerien käsiparien lisäksi puhtauden takana on taikasieni! Myös ihmesieneksi tätä marketin hyllystä löytävää siivouspäivien pelastaa voi kutsua.





Voi sitä onnen tunnetta, kun jouluviikon alkajaiseksi puunasin keittiömme puhtoiseksi. Sieni vain kasteltiin vedellä, liika vesi puristettiin pois ja hinkkaamaan - edes Fairya ei tarvittu tehoja lisäämään. Taikasieni puhdisti valkoisista kaakelinsaumoista lähtien kaiken puhtaaksi. Hanat, liesikupu, tahmaiset kaapinovet, kaikenkarvaiset pinttymät olivat tiessään taikasienen tehtyä työnsä. Ei ollut tosin sienestäkään sen jälkeen paljon muuta kuin ihanat muistot jäljellä... Ja mietteet siitä, mitähän pesuveden mukana oikeastaan menikään viemäriin ja luonnonkiertoon.

Pakkauksessa mainostetaan, että "Taikasieni Eco Power puhdistaa ympäristöystävällisesti ilman kemikaaleja ja pesuaineita" ja että teho perustuu patentoituun rakenteeseen. Ympäristöystävällisyyttä korostaa vielä tieto siitä, että yli 50 % käytetystä materiaalista on kierrätettyä ja että sienen voi käytön jälkeen pestä pesukoneessa.

Googlettamalla selvisi, että Kuningaskuluttaja-ohjelma on testauttanut ihmesieniä pesunkestävillä martoilla vuonna 2010 (http://yle.fi/aihe/artikkeli/2010/10/13/ihmesienet-puhdistavat-mutta-eivat-kesta-kayttoa). Martatkin ovat epäilleet, onko sieni liian hyvä ollakseen totta eli onko siinä kuitenkin jotain hankaavaa kemikaalia, samoin kertakäyttöisyys ärsyttää ekohenkisiä marttoja.

Oli miten oli, ihmesieni on lentänyt ostoskärryyn toisen ja kolmannenkin kerran ja puhdasta on tullut. Ehkä sen käyttö kannattaa kuitenkin säästää niihin kohteisiin, joihin tavan konstit eivät tepsi.

Siivousaihetta käsiteltiin tänään työpaikan ruokalassakin. Työkaveri kertoi hankkineensa kotiinsa taikasientäkin ihmeellisemmän kapistuksen eli robotti-imurin! Hän puhui siitä aivan kuin perheeseen olisi tullut lemmikki tai lapsi (mietimmekin hänelle siinä nimeä). Imuri kuulema töhöttää itsekseen menemään pitkin lattioita, sujahtaa huonekalujen alle ja mikä hauskinta: kun lataus uhkaa loppua, se ajelee itse latauspisteen luo ja ottaa lisää virtaa! Robotti-imuri oli myös lähettänyt sähköpostia työkaverille... "Vähän pelottavaa", oli omistajan kommentti ja "onkohan siellä jääkaappi tyhjä, kun mennään illalla kotiin..."