Postia Vellinkeittäjälle

vellinkeittaja@gmail.com

keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Joulun perinteistä ja uutta - Vellinkeittäjä yrittää tehdä paluun

En tehnyt enkä tee uudenvuodenlupauksia. Helpottaakseni  omaa elämääni yritän nyt kuitenkin puhaltaa tähän blogiin ilmaa ja tehdä Vellinkeittäjästä omien suosikkireseptieni virtuaalisen keittokirjan. Nykyisin ei tule pidettyä leikekirjoja, kun reseptejä löytyy enemmän kuin joka lähtöön netin loppumattomasta tietoavaruudesta. Silti monta kertaa on käynyt niin, että joskus netistä löytynyt ja hyväksi koettu ohje on kadonnut sinne samaan avaruuteen tai ainakaan Google ei sitä enää tavoita.   Ensimmäisenä arkistoin tänne karjalanpaistin ohjeen. Myöhemmin kerron,  että tein kuitenkin yhden lupauksen. Pysykää jännityksessä!