Vellinkeittäjä

Mikkeliin mänijöitä (osa 1) 
Vietin kolmen päivän oman kesäloman ilman miestä ja tyttöä ystävättäreni luona Mikkelissä. Olen käynyt Mikkelissä vuosien varrella lukuisia kertoja, mutta taas tuo eteläsavolaiskaupunki osasi yllättää tarjonnallaan. Seura oli luonnollisesti ensiluokkaista ja sää ennusteista huolimatta varsin poutainen koko lomaseni ajan. Majapaikassa nukutti makeasti ja tarjoilu toimi moitteettomasti. Puutarha- ja ruokapainotteinen ohjelma oli korkeatasoinen ja kohteet varsin kohtuuhintaisia, suuri osa suorastaan ilmaisia.

Tiistai-iltana vierailimme Anjan puistossa, josta olin haaveillut pitkään nähtyäni siitä tv-otosta Puutarhaunelmissa. Puisto on yksityinen, 7 hehtaarin laajuinen alue kahden järven välisellä kannaksella. Yhden ihmisen elämäntyönä syntyneessä puistossa on lukuisia puita ja perennoja, luonnonniittyä ja vapaana käyskenteleviä eläimiä sekä 400-kiloinen sika, Repe-neiti. 5 euron pääsymaksun maksaa näistä elämyksistä mielellään.

Anjalta siirryimme Mikkelipuistoon.  Puisto koostuu mallipuutarhoista ja sinne saa mennä vapaasti käyskentelemään, ideoita hakemaan ja rentoutumaan milloin vaan. Pääsymaksuja ei peritä. Tätä ideaa soisi muidenkin kaupunkien kopioivan. 

Kuka tunnistaa tämän valloittavan kauniin kasvin? Lehdet ovat aivan kuin mansikalla ja kukinto kuin ruusunnuppu. Mikähän ihanuus lie kyseessä? Selvitinkin itse googlaamalla, kyseessä on verihanhikki. Se saattaa olla seuraava perennahankintani.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin... Matkakertomus jatkuu huomenna...